Kukkuu. Talviloman viimisiä henkosia tässä vedellään. Aah, kyllä loma on aina lomaa vaikka ei palmun alla lepäilisikään ;).

Eka viikko meni kämppää laittaessa. Uudet verhot, uusi kirjahylly, vanhoja mööpeleitä ekotorille, makuuhuonetta uusiksi, sängyn maalaus... jne. Ihanaa kun on saanut tehtyä kaikki ne jutut mitkä on ketuttanu viimiset kaksi vuotta. Vieläkin jäi pari juttua hampaan koloon (lähinnä koko pirun keittiö) mutta jätetään ne seuraavia lomia varten.

Jos ottaa sen periaatteen että vanhaa heitetään ulos ennen kuin uutta tulee sisään, niin siinä on kyllä onnistuttu. Me ollaan dumpattu mööpeliä, kaikki vanhat VHS-kasetit (tosin Katja ja Mira taisi viime pikkujouluissa mainita että ainakin Katja odottelee VHS:n paluuta...), pelkästään omasta vaatekaapista heitin 6 muovipussillista vanhaa vaatetta hevonkuuseen yms. Toisin sanoen meillä on ollut varsinainen "puhdistus". Rappusten alta kärrättiin kaikki helvettiin ja nyt sinne mahtuu koirien kamppeet. Uskomaton määrä käyttämätöntä ja tarpeetonta roinaa sitä nurkkiin ilmestyy, puhumattakaan niistä pikku löydöistä siellä vaatekaapissa. Whatta hell was I thinking?

Vieraitakin meillä poikkesi, osa heistä ennen puhdistusta.

Näin meillä siis Kaisa-täti huolehtii lapsivieraista.... terveisiä Paulalle ja Elinalle ;)

Pygmit leikkii piilosta....

... huonoin tuloksin.

Yllä olevissa kuvissa näkyy vielä tuo vihreä huonekaluhirviö, jonka pari päivää myöhemmin kärräsimme huonekalujen hautausmaalle. Nojatuoli on mun siskon vanha, enkä voi ymmärtää miten niinkin älykäs nainen on voinut ostaa noin mulkvistin mööpelin. Se on ruma, epäkäytännöllinen, iso ja helvetin huono istua. Onkohan mun sisko sittenkään älykäs? Onkohan se oikeesti mun sisko? Jos se vaihtui synnärillä...

Niin ja täytyykö mun erikseen mainita että tuo tyttölapsi tuolla häkissä meni sinne itse ja halusi olla majassaan yksin ilman koiria... ehkä se on parempi tähän laittaa, ottaen huomioon mun edesmenneen maineen ei-niin-super-hyper-lapsirakkaana-ihmisenä. No children were harmed during filming.

Jokunen teistä saattanee muistaa erään kiukuspäissä tehdyn kirjoituksen auton ikkunoiden skrapaamis-insedentistä. No nämä samat pygmivieraat päättivät ratkaistan mun ongelman kertaheitolla, lahjoittamalla mulle helpoituksen arkeen. Nyt mulla on autossa Pygmin Turboharja, eikä enää tartte maata konepellillä taikka kirkua kiukusta kun ikkuna on jäässä. Tästä lahjasta saan ihan hillittömät kiksit päivittäin :D.

Muuten ollaan chillailtu...

Rapsuteltu niskaa ja napaa...

Sekä muuten vaan hölmöilty...

Puhumattakaan siitä miten on päässyt nauttimaan pakkasesta ja lumesta.

Kuvat on otettu "meitin mettistä", jonka vuoksi Urpo on kiinni. Jotkut saattavat myös muistaa Upin pienet seikkailut sen tavarajunan kanssa... nyt en kyllä mene siihen aiheeseen sen enempiä.

Sais kyllä jo riittää tää talvi. Ei sillä onhan tämä lumimaisema ihanampi kuin ikuinen räntä, mutta pikkuhiljaa sais kevät ottaa valtaa jo. Mulle alkaa riittää nää pakkaset, toppahousut, villasukat, pipot, koirien runkku-puvut sekä ikuinen palelu. Olispa jo kesä....

Sunnuntai-angstia odotellessa... paluu arkeen häämöttää.

-Kaisa

Ah, talviloma... kaksi viikkoinen talviloma. Yritettiin saada äkkilähtöä, äkkilähtöä ihan mihin vaan, mutta eipä ole mitään tarjolla.

No loma on aina lomaa. Kahden viikon päästä saa taas mennä takas töihin kaiken myllerryksen keskelle.

(Kuva: Teneriffa 01/2009)

Viime vuonna täysin samaan aikaan oltiin Teneriffalla... *huokaus

(Kuva: Teneriffa 01/2009)

... ehkä sitten ensi talvena uudestaan...

- Aurinkoa ikävöivä lomalainen -

Dumb and Dumber? (Joulu 2007)

Siis hyvin meni, oikeastaan paremmin kuin hyvin, loistavasti! Voi ku on kivaa! Perusasento sujuu jo aika hyvin ja koira hakeutuu kyseiseen kohtaan jo ilman käskyäkin (en tiiä onko aina ihan hyvä juttu). Maanantaina aiheena olis siis seuraaminen ja siihen kuuluva nopeuden vaihto sekä liikkeestä seisominen.

Toi nopeuden vaihto oli mulle uus juttu, ja luonnollisesti hakusessa kuten koko seuraaminen. Upi pitää minuun aikalailla etäisyyttä, joka tietty johtuu siitä että mää olen tuijottanut sitä olkani yli kun tehtävä suoritetaan. No Elinan ohjeistuksen mukaisesti otin tähän mukaan remmin avustamaan ja kohdistin katseen suoraan eteenpäin ja näin saan koiran kulkemaan oikeessa kohdassa. Nopeuden vaihto osoittautui aika helpoksi jutuksi loppupeleissä, tärkeintä tässäkin on siis perusasiat, eli se että koira seuraa oikeassa kohdassa.

Sitten otettiin liikkeestä seisomista, joka ei enää mennytkään niin hyvin kuin ennen. Oon reenannu käsimerkillä pysäyttämistä sen verran että nyt kun käsky tulikin vain suullisesti niin piski ei meinannut pysähtyä. Ennen se on pysähtynyt kuin tatti mättähällä. Tars reenata avustajan kanssa joka varmistaa että koira pysähtyy, jotta pääsen kehumaan ja palkkaamaan oikeasta suorituksesta.

Oma hölmöyteni taas aiheutti melkoista naurua kun nähtävästi kuulun ymmärtäminen on mulle vaikeaa. Toisin sanoen, laaksosta oli viiminenkin muumi evakuoitu. Tehtiin seuraamiskuviota ensin kisamaisesti eli Elina huusi käskyt, se meni meiltä tosi hyvin, jopa täyskäännös jossa mulle tuli totaalinen black out (laakso oli typötyhjä). Jänesniemen mukaan kokeessa olis tullu arvosanaksi 9, mutta jos mää olisin tokokoutsi niin määkin sanoisin noin ollakseni kannustava ;).

No sitten piti tehä koemaisesti tää liikkeestä seisominen. Muuten ihan hyvin, mutta kun "tuomari" määräsi että "palaa koiran sivulle" niin mää kuulin että ota koira sivulle ja kutsuin Upin pitkän matkan päästä sivulle... piski teki työtä käskettyä ja suoritti sivulle tulon loistavasti. Sitten ihmettelin että mitä se Jänesniemi siellä kikattaa.... Eli muuten hyvä mutta koiran ohjaaja ei noudata käskyjä vaan keksii ihan omia suorituksia ja tokoliikkeitä. Mulla on todennäköisesti joku keskittymishäiriö koska heti kun astun halliin niin tuntuu että puheen ymmärrys häviää. Olenkohan mää aikuisten oikeasti aavistuksen yksinkertainen. (jälleen retorinen kysymys)

Aatelkaa jos tohon lisätään vielä kokeen tuoma jännityselementti, mitä siitä sitten tulee? Mulla varmaan modeemi vaan tuuttais varattua. Pään sisällä kuuluisi sellainen varatun modeemilinjan ääni, tai sitten vaan sellaista ufomaista morsetusta. Mää olen siis se tyhjää ratasta pyörittävä naishenkilö siellä kentän reunalla, joka hokee monotonisesti  "phone home, phone home".

- E.T. -

... tell me there's no other... Judas Priest rules.

Voi tätä rakkautta jota meillä onkaan ilmassa, ihan yököttää kattella. Yleensä tokoreenien jälkeen on Urpo niin polleeta poikaa että sen ego ei meinaa mahtua ovesta sisään. Mutta eilen reenien jälkeen, ei meinannut se rakkauden määrä Aidaa kohtaan mahtua ovesta sisään.

Siis se esileikkimäinen kaulan näykkiminen, oikeastaan lutkuttaminen kuvaisi paremmin toimenpidettä, ja korvien lipominen... hyvä tavaton sentään. Aida maata lekotteli ja nautiskeli extra huomiosta. Urpo istua tillotti vieressä palvovin silmin ja taas alkoi kuulua karmeeta lotinaa kun korvan putsaus alkoi. Sitten piti taas kirnuttaa kaulaa kunnes oli toisen korvan vuoro. Urpolla oli vain yksi vuorosana: "Anna nyyyy". Raukka parka otti "otetta" Aidan etuosasta... ei tolla tyylillä kyllä saateta ainuttakaan pentua maailmaan, sitten kun sen aika koittaa.

Upi haisteli ja maisteli paljon keltaista lunta hallin lähimaastoissa kun oltiin tokoreeneihin menossa. En tiiä johtuiko tää Aikakautemme Suurin Rakkaustarina siitä vai onko Aidalla ne juoksut nyt sitten aikuisten oikeesti alkamassa. Koittas ny perkule tulla jo.

Toisaalta nuo herkät rakkauden osoitukset oli kyllä herttaista katseltavaa. Urpo suorastaan hoivasi Aitulia ja oli niin hellä sitä kohtaan, aaaw. Jos en arvaisi mitä se kinky little perv miettii niin se olisi suorastaan suloista. Rohkenen kuitenkin epäillä että Kuikalla on kuitenkin mielessä jotain aivan muuta; "you and me babe, ain't nothing but mamals, so let's do it like they do on the Discovery channel..."

Pian on siis aika käsillä kun tämän siveyden vartijan pitää alkaa vahtia Pernon Vestan Neitsyttä... *huokaus. Alkais jo, niin pääsis tästäkin piinasta.

The Turbolover (kuvan: Mikael Mildh)

- Laitiska -

Eipä ole mitään uutta ja mullistavaa tapahtunut viime aikoina meidän koiraelämässä. Samaa rataa mennään, thank god.

Upin kanssa oon reenannu ihan pikkiriikkisen tokon perusasentoa. Sivulle tulo on kyllä täysin eri juttu kun poistat siitä KAIKEN avusteen pois. Ei käsiliikettä, ei kropan liikettä, ei mitään. Sitä ei ite ymmärräkään niitä automaattiliikeitä joita tekee, sivulle tuloa pitäisi ihan oikeasti reenata peilin edessä, jotta näkee itsensä ja maneerinsa. Seiso paikallasi, katse suoraan eteenpäin, eikä mitään liikettä kropassa tai raajoissa. Ei saa edes päätä kääntää, se on vaikeeta. Tekee automaattisesti mieli katsoa asettuiko piski oikeaan kohtaan...

Nyt mää oon myös ottanut askeleen johonkin suuntaan niin että Upin pitää vähän niin kuin "jahdata" sivulle tulo paikkaa. Koira ei koskaan tiiä että pysynkö paikallani vai otanko askeleen ja mihin suuntaan. Tässäkin siis pitää olla ilman käsimerkkejä tai muuta. Toistaiseksi on Urpolla pysynyt mielenkiinto yllä. Se siis "jahtaa" mua ja sitä oikeaa kohtaa perusasennolle. Voisin vaikka lyödä pääni pantiksi että kun saatiin pari onnistunutta toistoa niin vikalla kerralla sen etutassu kävi lipassa.

Liikkeestä seisomista siis sitä käsimerkillä pysäyttämistä en ole viitinyt tehdä kuin muutaman kerran, koska Upi alkaa ennakoida kyseistä liikettä. Tässäkin siis pitää pitää mielenkiinto yllä niin että karvakorva ei koskaan tiiä mitä tuleman pitää...

Aitulin kanssa taas tein kotona sisällä ihan perus paikalla oloa (tuntuu julmalta tehdä sitä ulkona ja makuuttaa kylmässä maassa toista). Hyvin se pysyy jo ja saa tehdä häiriötäkin. Tipputtelin namipaloja jalkojeni juureen, ekalla kerralla meinas ahne pikku paskiainen tulla rymisten herkuttelemaan, mutta kun käskyn toisti niin seuraavat yritykset pysyi paikoillaan. Pysyi myös kun kävelin eteiseen ja avasin ulko-oven. Aidan herne teki niin kovaa työtä että mää melkein kuulin sen rummutuksen. Koira osoitti kärsivällisyyttä ja itsehillintää. Taitava tyttö, siitä tulee vielä vaikka mitä. Nyt otin osaksi reenausta myös sen että koiran pitää rauhoittua ennen kuin lähetään tekemään yhtään mitään. Normaalistihan Aituli alkaa läähättää ja pomppia ympäriinsä ja sitten se alkaa tarjota kaiken maailman temppuja ennen kuin mää ehdin tehdä yhtään mitään. Mukavaahan se on että on innostuntu koira, mutta ei siitä sähläämisestä mitään tule.

Kyllä näillä perusasioillakin saisi päivänsä täyttymään, jos olisi niin ahkera :D. Tosin tänään taidetaan lorvia koko jengi ja ehkä pidetään leffailta. Nimittäin tuli sitten viikonloppuna hommattua uusi kotiteatteri-systeemi ja blue-ray soitin.  Tarvii käydä vuokraas leffa ja syventyä nautiskelemaan elokuvaviihteestä.

Elokuu 2009, möllitokokisa Mynämäellä

Yllä vielä itselle muistutus miltä näyttää ohjaaja joka jää kiinni liiallisista käsiavusteista ;).

- Kaisa -

Huomenna lähtee käyntiin Urpon toinen tokokurssi. Nih.

Saas nährä kuinka kauan meijän innostus pysyy yllä. Onneksi en ota tätä juttua vieläkään kovin tosissaan, se saattaa olla tämän lajin pelastus meidän perhepiirissä.

Urpo vieraspatjan säilytyspussissa. (blogi ilman kuvia on kuulemma tylsä...)

Oon tullut siihen tulokseen että Urpolla menee tokoilu hattuun. Oltiin nimittäin tässä hetkisitten pitkällä lenkillä ja käpyteltiin Ihalan aitaukselle, siellä annettiin piskien riehua ja juoksennella kuin päättömät kanat (Aida ainakin näytti siltä). Sitten kun siinä lomassa otin Upin kanssa pari sivulle tuloa ja seuraamisen lähtöjä (hyvää häiriöreeniä), niin Urpohan lähti mielellään hommin. Kun vapautin piskin ja vapaaohjelma sai jatkua, niin avot niin sai Aida selkäänsä.... siis keppi ei enää voinutkaan olla yhteinen. Älkää pelästykö ei Aida oikeesti selkäänsä saanut. Se oli vaan sellaista kärhämää ja irvistelyä joka loppui kun meitsy pamautti kädet yhteen ja sanoin että nyt riittää. Jos Upi olis ollu tosissaan tosissaan niin ei mikään käsien läpsäytys olis toiminut, nimimerkillä leuat auki vipuvarrella.

Sharing is caring, Aidakin halusi pussiin.

Toi on kyllä jännä juttu koska ennen tokoliikkeitä keppi oli yhteinen eikä panta kiristänyt kenenkään päätä, miten pari sivulle tuloa voi saada kusen nousemaan päähän? Ehkä mää olenkin arvokkaampi Urpon silmissä kuin luulin. Ei se kyllä missään muussa jutussa näin reagoi. Outoa. Ja sitä paitsi jos mää olen niin helvetin tärkeä niin miksi sitten pupunhajun perästä ei voi tulla luokse... heh.

Ei tuosta insedentistä jäänyt kenellekään mitään hampaan koloon, joka on mukava juttu. Kun taas mulle jäi hampaan koloon melkoinen kokkare kiukkua, kun seuraava setti oli aitaukselle tulossa... katselin kuinka nainen päästi kaksi snautseria vapaana autosta ilman kaulapantoja suoraan julkista pyörätietä pitkin aitauksen portille. Molemmat olivat narttuja ja pikkasen nujakoivat toisiaan siinä temmellyksessä. No Urponhan riemastuu aina kun on tappelun mahdollisuus ;). Juoksin portille ja huusin että "odota, me tullaan ensin pois". No siinä se sitten odotti koirat vapaana ilman kaulapantoja taikka remmejä portin toisella puolella. Saatiin perusvastaus: "nää on ihan kilttejä", onneksi se uskoi mua eikä avannut porttia kun mää sanoin että "meidän ei ole". Vaikka kyseessä oli narttuja en jaksanut ottaa sitä riskiä että Urpolla olisi paha päivä.

Siinä sitten mietiskelin että miten meidän remmissä olevat koirat tulee aitauksesta ulos kun rouvan ja toiset koirat ovat vapaana oven takana. Kysyin että onko sulla ne hallinnassa, vastaukseksi sain kysymysmerkin. Totesin rauhallisesti että jos tulevat uroksen iholle, tulee tappelu. Tuijotin henkilön silmiin jäätävässä hiljaisuudessa niin pitkään että viesti meni perille. Se päästi omansa aitaukseen ja me luikahdettiin ulos. Kyllä ne piskendaalit aika lähelle oli tulossa, onneksi perääntyivät kun pikkuisen huito. Lähtiessä kuului kuinka ne nartut aika kovakouraisesti keskenään leikkivät, päätös oli oikea, Urpon huumorintaju ei olisi kestänyt sitä.

Aina löytyy näitä tyyppejä: "mun koirat voi olla vapaana missä vain milloin vain koska ne on mulla hallinnassa/ne on niin kilttejä.... " Mikä helvetin yksinoikeus näillä ihmisillä on? Miksi ei voida ottaa huomioon muita? Yksi kun päättää päästää omansa vapaaksi niin toiset joutuvat odottelemaan tai pitämään omaansa lukkojen takana. Miten se on reilua?

Maybe the french had it right all along. (baci per Camille)

-Liberté, Égalité, Fraternité -

(lukioranska hallussa, heh)

Pernon Monarkialle ei kuulu mitään erikoisempaa. Aidan juoksuja tähystellään. Nyt se merkkailee siihen malliin että jos tää ei ole alkusoittoa niin en tiiä mikä on. Urpo on ilmaissut Aidan olevan varsinainen kaunotar, lipomalla sen korvia, silmiä, ikeniä ja suuta yleisesti ottaen, lisäksi kurnuttaen sitä kaulasta silleen Friendeistä tutulla tavalla; hey babe, how ya doing. Tosin Hänen Ylhäisyytensä on osoittanut gentlemannin elkeitä ja yrittänyt jympsytellä vain etupäätä. Heh. Tapahtuipa yksi ilta jotain yllättävääkin, Aida murahti Upille ensimmäisen kerran. Kerrassaan humoristinen yllätys, nähtävästi tämä jatkuva suukottelu alkoi vähän kiristellä väsyneenä. Ei se kovin vakuuttava ollut murahduksensa kanssa ja Urpohan teki siitä huolimatta mitä haluaa, tosin tällä kerralla se lipoi vain korvan loppuun ja meni nukkumaan. Ehkä viesti meni perille? Who knows.

Aidan agikurssi alkaisi 27.1..... sitten olis se talviloma.... ja sen sellaista. Upin tokokin alkaa ja sitten saadaan säätää että mikä piski menee ja minne. Siis jos ne juoksut alkavat. Nyt jos tietäisin että tänään alkoi juoksut niin toi agikurssi olis pelastettu sillä että ilmoittaisin että ei tulla ekalle kerralle. Upin tokoa ei kyllä taitaisi pelastaa mikään, heh. Paitsi jos dumppaisin Aiturin johonkin pahaa aavistamattomalle ystävälle tai sukulaiselle ;). Katsotaan mitä keksitään. Tietty jos meitsy antais periksi tän harrastamisvimman kanssa ja jättäisin kaikki kurssit väliin... ei se oikeestaan passaa, siksi näitä piskejä tässä pari kappaletta pyörii että MINÄ saan niillä harrastella. Queen of fucking everything, olenkohan turhan itserakas? (retorinen kysymys, älkää vastatko)

Eilen käytiin Heebon kanssa kattomassa Avatar 3D:nä. Voi viude sanon mä. Kyllä oli hypetyksensä arvoinen leffa. Todella upea viihteen luomus. Kyllä nämä ihmiset (lue: bittinortit) ovat kyllä uskomattomia lahjakkuuksia kun osaavat tällaisia hahmoja ja maailmoita luoda tietokoneilla, puhumattakaan Mr. Cameronin mielikuvituksesta josta kaikki on lähtöisin. Aatella mikä visionääri pitää olla että kehittää idean ja tarinan vuosia jos ei jopa kymmeniä vuosia aikaisemmin ja sitten odottelee että teknologia edistyy tarpeeksi saadakseen unelmansa toteutettua. Siinä on erinomainen esimerkki projektiin sitoutumisesta.

Projekteihin sitoutumisista puheenollen, tuntuu että työmaalla riittää sarkaa. Ei äkkiä uskoisi että pääasiallisesti kesällä harrastettavaan lajiin liittyvässä kaupassa olisi näin kova kiirus kun lunta on maassa jokaisessa Suomen kolkassa. Pitäisi olla tehokkaampi sellainen 110 %, mutta tällä hetkellä tuntuu että laahustan eteenpäin 80 % kapasiteetilla. Ehkä se johtuu siitä että tähän vuoden aikaan joudun kertomaan jonkinverran huonoja uutisia eri puolille, eri syistä ja sitten vielä perustelemaan ne. Toisinaan tuntuu kuin olisin tiettyjen asiakkaiden silmissä se kusipäiden kuningatar. But hey, if the shoe fits, wear it. En tiedä onko se kohteliaisuus vai jotain muuta, kun ylempi taho on sitä mieltä että minä olen otollinen henkilö tähän tehtävään ;). No en mää sentään yksin ylhäisyydessäni märehdi, kyllä muutkin joutuvat näitä juttuja spinnailemaan. Long live team work.

- Kaaleppi -

Vuoden vaihde meni hyvin, oikeastaan meidän tapauksessa "perinteisesti". Meillä ei piskit paljoa kerkee raketteja ihmetellä kun tupa on täynnä porukkaa ja hevi raikaa... no ei maar... Ihan siististi oltiin muutaman kamun kera.

Ihanaa kun on pakkasta ja lunta. Ihanaa kun meillä (mulla ja Terolla) on vihdoin kunnon varusteet kestää pakkasta ja lunta. Harmi että pakkasen mennessä 15-20 asteeseen alkaa pienten pastorien tassut palella niin paljon että ei voi viettää niin paljon aikaa ulkona kuin haluaisi. Ne mun nauramat koiratöppöset ei välttämättä oliskaan huono idea ostaa.

Tässä kuvakimaraa lumileikeistä :D

Eteenpäin sano Urpo lumessa.

Pahoilainen pukeutuu punaiseen...

Urpo "tukka putkella".

Kuuraparta.

Se toinen kuuraparta.

Lumessa juoksemisen riemua.

Välillä piti vähän totellakin.

The Hurtta Collection.

Räjähtävä lähtö. Näin Urpo jännittää jousensa ennen kuin ampaisee kiitoon.

Rankkaa touhua nää talven huvit.

Tämän keikan jälkeen oli piskit niin väsyneitä että se oli jo ihan luonnotonta. Makasivat sisällä kuin raadot koko loppu päivän. Kyllä parson on ihana kun se on väsynyt ;)

Kuvissa näkyy jälleen Urpon punainen lanka, joka osoittautui taas kerran hyväksi ratkaisuksi. Jäbä lähti nuuskimaan pupun jälkeä ja sinne olis menny jos en olis ehtinyt astumaan narun päälle. Ja näin saimme jälleen kerran estettyä yhden potentiaalisesti katastrofaalisen jänöjahdin.

Luotto Aidaan sen kuin kasvaa. Sitä pystyy pitämään vapaana paljon huolettomammin. Johtuen ehkä siitä että se ei ole varsinaisesti päässyt jahtaamaan mitään, ainakaan vielä. Meitsy on vieläkin niin paljon "hauskempi" juttu että tulee kutsusta enemmin luokse kuin lähtee omille teilleen. Kauan eläköön läheisriippuvuus!

Näihin tunnelmiin.

- Kaisa -